Ruukinkartano Pytinki tai Herrala valmistui pääosiltaan tehtaan perustamisaikoihin v. 1849. Perimätiedon mukaan suunnittelijana oli puolalainen arkkitehti. Pytingin rakennutti pietarilainen Adolf von Rauch.


Rakennuksen länsipäädyssä asui vuosisadan vaihteen tienoilla konttoristi perheineen. Toisessa päädyssä oli ruukinhoitajan asunto sekä tämän palvelusväen asuin- ja työtilat. Pihanpuoleisella seinustalla oli ruukin konttori sekä odotushuone eli mieronhuone. Mieronhuoneessa jaettiin posti konttorin ja odotushuoneen välisessä seinässä olleesta luukusta. Odotushuonetta käytettiin myös lääkärin vastaanottotilana.


Ruukin toiminnan loputtua rakennus oli Enso-Gutzeitin käytössä. Talossa asui Möhkön piiriesimies ja muita työnjohtajia. Sodan aikaan Pytingissä oli neuvostojoukkojen tukikohta. Venäläiset joukot miehittivät Möhkön kylän ja pääsivät etenemään Oinassalmelle saakka. 1970-luvun lopulla osa Pytingin huoneista otettiin museokäyttöön. Itäpäädyn siipi on ollut jatkuvasti asuinkäytössä.

Pytingissä sijaitsevat museon info, lipunmyynti, museokauppa ja pysyvät näyttelyt Malavista sukunaksi-raudan tie- ja Möhkö sodassa-näyttely. Kesän vaihtuva teemanäyttely on myös esillä Pytingin vaihtuvien näyttelyiden tilassa.

Ubinet Hakukoneoptimointi