Olen syntynyt Kivennavalla Raivolassa 9.3.1893. Jäätyäni orvoksi isän ja äidin kuoltua toi veljeni minut Möhköön v.1903. Äitini oli syntyään ilomantsilaisia. Hän oli lähtenyt nuorena tyttönä Pietariin palvelukseen. Veljensä Aksel Piitulainen oli täällä Möhkössä ja hänen luokseen jouduin jo kymmenvuotiaana. Möhkön rautatehdas oli silloin vielä käynnissään. Moni ehkä ajattelee: millaista mahtoi olla silloin. Koetan nyt muutamin sanoin muistella tuota aikaa.

Jouduin usein työssäni tekemisiin tehtaalle kuljetettavan raaka-aineen kanssa. Kuljetin sekä järvimalmia että siitä jalostettua takkirautaa eli sukunaa - niinkuin sitä Möhköllä siihen aikaan nimitettiin. Enoni Aksel Piitulainen oli vanhimpia möhköläisiä. Hän oli ns. "purlakka", jolla ei ollut maanviljelystä. Oli pieni mökki Mustalla korvella, ja toimeentulona satunnaiset tehtaan malmi- ja sukunarahdit. Siksi jouduin hänen luokseen tultuani olemaan aluksi hänen hevospoikanaan. Tuttavat ovat malminajotiet: Sysmä - Iljala - Vuottoniemi ym. Tutut ovat myöskin Möhkön senaikaiset rakennukset. Jos arkipäivät menivät malminajossa, oli pyhät sitten kulutettava piilosilla oloon tehtaan monissa varastosuojissa eli "saraissa". Siksi näiden sijainnin muistaisin vaikka millä hetkellä piirtää, ne ovat kaiken muun ohella jääneet niin elävästi mieleeni.

Lotjia ruukin rannassa 1890-luvulla.

Etenkin Möhkö-laivan mukana malmilotjissa matkaaminen Karaliin ja Kuolismaahan oli elämys, jonka muistaa lopun ikänsä. Syksyllä taas malmilotjien katoksen alle talviteloilleen nosto oli jännittävää katseltavaa - samoin Möhkö-laivan pukeille jättö. Kun tominasta (masuunista) laskettiin sulaa rautaa, joka valui hehkuvana muotteihin, oli siinä ympärillä poikia "kihisemässä". Siinä koetettiin kuka uskaltaa mennä lähimmäksi punaista, sulaa rautaa. Kun muotteihin laskettu rauta oli jäähtynyt, nostettiin valurauta pinoihin kuljetusta odottelemaan. Takkirauta vietiin Värtsilään, ja silläkin reissulla jouduin olemaan mukana. Mennessä vietiin tuota "sukunaa", ja tullessa otettiin kuormaksi joko kalkkikiveä tai tehtaalle tuotavia muita tavaroita. Näiltä rahti-reissuilta on jäänyt paljon muistojen kätköihin, sillä olinhan silloin vielä ikäni puolesta lapsi - ja kuitenkin täytyi olla - aikamies.

Höyrylaiva hinaa malmilastissa olevia lotjia 1890-luvulla.

Eräs hauskimmista jutuista tulee tässä päällimmäiseksi. Tehtaan lopettaminen oli jo tulossa, kun tehtaan vanha Poju-ruuna oli määrätty lopetettavaksi. Isännöitsijä Akseli Saloheimo oli syöttänyt tätä hevosta sitä varten, että kokeiltaisiin, millaista paistia saisi hevosenlihasta. Ja niin hevonen teurastettiin ja paisti valmistettiin. Eräänä päivänä, kun Ruukin puoti aukaistiin, näki Saloheimo puodin rappusilla seisomassa Kostalaksi sanotun meläselkäläisen räätälin. Saloheimo otti astiaan Poju-paistia, vei sen Kostalle maistiaisiksi ja kysyi: "Onko hyvää?" Se oli hyvin laitettua ja maukasta syötäväksi. Kosta kysyi: 'A 'minpä lihua tää muga on? Da! ylen hyviä tää on!" Siihen Saloheimo vastasi totuudenmukaisesti sen olevan Poju-ruunan lihasta valmistettua paistia. Ei siinä muuta tarvinnut, sillä hevosen lihaa pidettiin siihen aikaan Ilomantsissa mahdottomana syötäväksi. Niin Kosta loihe lausumaan: "Tule sie meille, niin - kele - mie siulle k ä r r p ä n syödän!"

R.J. Salomaa. Pogostan Pakinat 1/1965

 

Ubinet Hakukoneoptimointi